Melonta kosken kuohuissa Kiiminkijoella on ainutlaatuinen elämys.
"Reissu oli loistava! Porukka tykkäsi kovasti."
-Matias, kesäkuu 2020
Retken sesonkiaika on 1.5.-15.6., jolloin Kiiminkijoessa on paljon vettä. Retkeä ei usein voi tämän jälkeen toteuttaa, sillä joki menee vesimäärän vähentyessä melontakelvottomaksi.
Retken ohjaa koulutettu ja kokenut melontaohjaaja ja reitti valitaan osallistujien taitotason mukaan. Osallistuakseen ei tarvitse olla kokenut meloja, vaan retki soveltuu kenelle tahansa täysi-ikäiselle ja vähintään kohtalaisen peruskunnon omaavalle.
Tapaamme alajuoksulla retken lopetuspaikalla, josta kuljetamme osallistujat yläjuoksun lähtöpaikalle. Ennen melomaan lähtöä koulutamme melontatekniikat ja käymme turvallisuusasiat huolellisesti läpi.
Tämän jälkeen lähdetään Kiiminkijoen virran mukana kohti alajuoksua. Vaikka osa matkasta melotaankin suvantoja pitkin, edessä kuuluva kohina kertoo jo, että kohta saatetaan kastua! Retki sisältää useita koskia ja nivoja.
Noin puolessavälissä retkeä pidetään tauko. Kokeneempien melojien kanssa laskemme koitelinkosken takarännin, ja mikäli ryhmällä ei ole kovin paljon melontakokemusta, retki toteutetaan rauhallisemmilla koskiosuuksilla.
Retken jälkeen asiakas ja melontaohjaaja ajavat asiakkaan autolla takaisin lähtöpaikalle.
Hinnat (sis. alv):
Ryhmäkoko 4 - 5: 75 € / henkilö
Ryhmäkoko 6 - 9: 65 € / henkilö
Hintaan sisältyy: Melontaohjaus, kajakki, liivit, mela, aukkopeite, kevyet eväät, kahvit
Milloin: 1.5. - 15.6. vesitilanteen mukaan
Ryhmäkoko: 4 - 9 hlöä (pyydä tarjous isommille ryhmille)
Tapaaminen: Sovitaan erikseen ryhmän taitotasosta riippuen.
Kesto: 5 tuntia
Kenelle: Yli 18 vuotiaille
Kieli: Suomi
Palvelu on saatavilla myös lahjakorttina.
Mikäli et löydä varauskalenterista sinulle sopivaa ajankohtaa, tai haluaisit tilata palvelun suuremmalle ryhmälle, ota yhteyttä +358 20 731 0110 / info@nallikarisafaris.fi